Hyppää sisältöön

8. Verbit

Yleistä

Verbi tarkoittaa tekemistä tai tapahtumista, esim. syödä, puhua, katsoa, ajatella. Verbit ovat taipumattomia panduniassa. Sellaiset seikat kuin persoona, aika- ja tapamuoto ilmaistaan verbistä irrallaan olevilla sanoilla eikä taivuttamalla verbiä niin kuin suomen kielessä.

Persoona ja luku

Verbin subjekti ilmaisee sen persoonan ja luvun. Esimerkiksi, verbi es ('olla') on samassa muodossa kaikissa persoonissa.

mi es frende. – Minä olen ystävä.
tu es frende. – Sinä olet ystävä.
hi es frende. – Hän on ystävä.
vi es frende. – Me olemme ystäviä.
yu es frende. – Te olette ystäviä.
di es frende. – He ovat ystäviä.

Subjektina voi olla myös substantiivi.

mau es hevan. – Kissa on eläin.

Ajan ja tavan ilmaiseminen

Panduniassa ilmaistaa aikaa ja tapaa apuverbeillä, jotka ovat ennen pääverbiä. Apuverbien keskinäinen järjestys on ajankohta, tapa ja ajan kulku.

Ajan kohta

Pandunia ilmaistaa aikaa kahdella tavalla. Ensimmäisellä tavalla ilmaistaan ajan kohtaa suhteessa puheena olevaan hetkeen eli menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. The marker did ilmaisee mennyttä aikaa, nun nykyistä aikaa ja vil tulevaa aikaa. Ajan kohdan voi ilmaista myös erilaisilla ajan ilmauksilla, kuten eilen, huomenna ja kaksi tuntia sitten.

man did yam ban. – Mies söi (ennen) leipää.
man nun yam ban. – Mies syö (nyt) leipää.
man vil yam ban. – Mies tulee syömään (tulevaisuudessa) leipää.

Menneisyyden tuleisuus voidaan ilmaista kahdella ajankohdan apuverbillä.

man did vil yam ban. – Mies aikoi (menneisyydessä) syödä (tulevaisuudessa) leipää.

Ajan kulku

Ajan kulkua eli aspektia ilmaisevilla apuverbeillä ilmaistaan tekemisen kestoa ja vaikutusta ajan virrassa. Panduniassa on kaksi ajan kulkua ilmaisevaa apuverbiä bi ja hav.

Apuverbi bi ilmaisee, että tekeminen on meneillään puheena olevalla hetkellä. Puheena oleva hetki voidaan ilmaista ajankohdan apuverbillä.

man bi yam ban. – Mies oli tai on syömässä leipää.
man did bi yam ban. – Mies oli syömässä leipää.
man nun bi yam ban. – Mies on syömässä leipää.
man vil bi yam ban. – Mies tulee olemaan syömässä leipää.

Apuverbi hav ilmaisee, että tekeminen on päättynyt ja sen seuraukset vaikuttavat puheena olevaan hetkeen. Puheena oleva hetki voidaan ilmaista ajankohdan apuverbillä.

man hav yam ban. – Mies oli tai on syönyt leipää.
man did hav yam ban. – Mies oli syönyt leipää.
man nun hav yam ban. – Mies on syönyt leipää.
man vil hav yam ban. – Mies tulee olemaan syönyt leipää.

Konditionaali

Konditionaali eli ehtotapa ilmaisee, että teko tai tapahtuma riippuu toisesta teosta tai tapahtumasta. Konditionaalia ilmaistaan panduniassa apuverbillä vud, mikä vastaa suomen kielen verbin isi-muotoa. Sitä käytetään sekä päälauseessa että alisteisissa sivulauseissa.

mi vud van yam. – Minä haluaisin syödä.
mi vud go to Dubai. – Minä menisin Dubaihin.
mi vud go, if tu vud las mi. – Minä menisin, jos sinä päästäisit minut.
tu no vud es suka, if mi vud go. – Sinä et olisi iloinen, jos minä menisin.

Apuverbi shud ('pitää, pitäisi') ilmaisee jonkinlaista odotusta, kuten velvollisuutta, pakkoa, vaatimusta, neuvoa tai todennäköisyyttä.

ma voka vi. vi shud go. – Äiti kutsuu meitä. Meidän pitäisi mennä.
hi shud hav kom pre nun. – Hänen olisi pitänyt tulla ennen tätä.
evri von shud vote. – Kaikkien pitäisi äänestää.

Imperatiivi ilmaisee käskyä. Panduniassa imperatiivi muodostetaan apuverbillä shal. Sen avulla voi käskeä kaikkia persoonia eikä vain toista.

vi shal go! – Menkäämme! ~ Mennään!
di shal kurse! – Juoskoon!

Apuverbin shal avulla voi käskeä myös toista persoonaa, mutta on tavallisempaa käyttää pelkkää verbiä käskevään äänensävyyn, jotta käsky olisi napakampi ja tehokkaampi.

tu shal kom! = kom! – Tule!
yu shal kom! = kom! – Tulkaa!

Tiivistelmä verbimuodoista

Aktiivi

Preteriti Preesens Futuuri Konditionaali
Yleinen hi did yam
'hän söi'
hi yam
'hän syö'
hi vil yam
'hän tulee syömään'
hi vud yam
'hän söisi'
Perfekti hi did hav yam
'hän oli syönyt'
hi hav yam
'hän on syönyt'
hi vil hav yam
'hän tulee olemaan syönyt'
hi vud hav yam
'hän olisi syönyt'
Kesto hi did bi yam
'hän oli syömässä'
hi bi yam
'hän on syömässä'
hi vil bi yam
'hän tulee olemaan syömässä'
hi vud bi yam
'hän olisi syömässä'
Keston perfekti hi did hav bi yam
'hän oli ollut syömässä'
hi hav bi yam
'hän on ollut syömässä'
hi vil hav bi yam
'hän tulee olemaan syönyt'
hi vud hav bi yam
'hän olisi ollut syönyt'
Imperatiivi yam!
'Syö!'

Passiivi

Preteriti Preesens Futuuri Konditionaali
Yleinen hi did ben yam
'se syötiin'
hi ben yam
'se syödään'
hi vil ben yam
'se tullaan syömään'
hi vud ben yam
'se syötäisiin'
Perfekti hi did hav ben yam
'se oli syöty'
hi hav ben yam
'se on syöty'
hi vil hav ben yam
'se tulee olemaan syöty'
hi vud hav ben yam
'se olisi syöty'
Kesto hi did bi ben yam
'se oltiin syömässä'
hi bi ben yam
'se ollaan syömässä'
hi vil bi ben yam
'se tullaan olemaan syömässä'
hi vud bi ben yam
'se oltaisiin syömässä'
Keston perfekti hi did hav bi ben yam
'sitä oli oltu syömässä'
hi hav bi ben yam
'sitä on oltu syömässä'
hi vil hav bi ben yam
'sitä tullaan olemaan oltu syömässä'
hi vud hav bi ben yam
'sitä oltaisiin oltu syömässä'
Imperatiivi ben yam!
'Tule syödyksi!'